Kasvatamme rakkaudella
/

 

 

Mansikkatarhat on kiiminkiläinen pienyritys, johon kuuluu kolme yksityistä päiväkotia: Päiväkoti Mansikkamaa, Päiväkoti Ahomansikka ja Päiväkoti Metsämansikka. Yritys on perustettu vuonna 2000, jolloin toimintansa aloitti Päiväkoti Mansikkamaa Ylikylässä. Yrityksen perustamisen lähtökohtana on ollut lapsi- ja perhelähtöisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tarjoaminen lämminhenkisessä työyhteisössä. Keskeisimpänä keinona on ollut pienessä ja kodinomaisessa yksikössä toimiminen. Mansikkamaan päiväkodin nimi juontaa juurensa Sirpan kotitilasta, jota on kutsuttu Mansikkamaaksi. Päiväkoti on myös rakennettu kotitilan maille. Yrityksen toimintaa laajennettiin vuonna 2007 perustamalla toinen päiväkoti Isoahonkankaalle. Päiväkoti sai nimekseen Ahomansikka, koska se sijaitsee Ahontiellä. Vuonna 2023 laajensimme toimintaamme edelleen perustamalla tähän asti suurimman päiväkotimme, Metsämansikan. Metsämansikan nimi oli jälleen helppo päättää, sillä se sijaitsee Metsäniementiellä, myöskin Isoahonkankaalla. Tällä hetkellä yritys tarjoaa varhaiskasvatus- tai esiopetuspaikan 120 lapselle sekä työpaikan 24 työntekijälle. Tulevina vuosina edessä on sukupolven vaihdos, kun Eveliina ottaa vastuun perheyrityksestä. Eveliina on itsekin ollut iltapäivähoidossa Mansikkamaalla sen ensimmäisenä toimintakautena, ja sittemmin töissä niin Ahomansikassa kuin Metsämansikassakin. ♥


Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia varhaiskasvatus -ja esiopetuspalveluita:

  • Kokopäiväinen varhaiskasvatus
  • Varhaiskasvatus 14-15 päivää kuukaudessa
  • Maksuton esiopetus
  • Maksuton esiopetus + kokopäiväinen varhaiskasvatus
  • Maksuton esiopetus + varhaiskasvatus 14-15 päivää kuukaudessa

 

Palveluista lisää Asiakkaaksi meille -osiossa. Tervetuloa kotisivuillemme!