"Liikunta ja taideaineet, metsän monet seikkailut,
kauas lipuu nämä laineet, Mansikkamaalla kasvatetut.
Kestävä kehitys ja Vihreä lippu, Metsämörrin havutie,
omia lauluja iso nippu, eskariin asti ne hellästi vie."
Esittely
Päiväkoti Mansikkamaa on yksityinen 40 paikkainen päiväkoti Kiimingin Ylikylän maalaismaisemissa. Mansikkamaa on viihtyisä ja kodinomainen päiväkoti, joka tarjoa varhaiskasvatuspalveluja 1-5 -vuotiaille sekä esiopetusta 6-vuotiaille lapsille. Päiväkoti Mansikkamaa on avattu vuonna 2000 päiväkodiksi rakennetussa perinnetalossa, jossa on tiloja kahdessa kerroksessa. Toimimme kolmessa ryhmässä, jotka ovat 1-3 vuotiaiden Tarhamansikat, 4-5 vuotiaiden Metsämansikat ja esikoululaisten Villimansikat. Arvojamme ovat lapsilähtöisyys, kodinomaisuus ja ekologisuus. Meille on tärkeää, että lapsi viihtyy Mansikkamaalla kuin kotonaan. Toiminta-ajatuksemme on ”leikkien ja liikkuen iloa elämään”, ja toiminnassamme korostuvat liikuntakasvatuksen lisäksi ympäristö- ja musiikkikasvatus. Arvostamme lasten omaehtoista ja pitkäkestoista leikkiä.
Liikuntakasvatusta toteutamme soveltamalla Nuoren Suomen liikuntaleikkikoulua viikoittain. Käytössämme on liikuntasalivuoro Ylikylän koululla kerran viikossa, jota käyttävät pääasiassa Villimansikat ja Metsämansikat. Kannustamme lapsia liikunnallisiin leikkeihin niin sisällä kuin ulkonakin. Hyödynnämme toiminnassamme monipuolisesti lähiympäristön tarjoamia mahdollisuuksia liikkumalla paljon lähiluonnossa, metsissä ja puistossa. Päiväkodin luonnonläheinen sijainti on houkutellut lähimetsäämme asustamaan Metsämörrin. Metsämörri on satuhahmo, joka innostaa lapset lähiluontoon leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Metsämörri-toiminnassa opimme luonnossa liikkumista, lähiympäristön kunnioittamista ja luontotietoutta leikkien, retkeillen ja seikkaillen. Henkilökuntamme on koulutettu Metsämörri-ohjaajiksi. Vihreä lippu on puolestaan kansainvälinen kestävän kehityksen ja kasvatusalan ympäristösertifikaatti, jonka Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Päiväkoti Mansikkamaalle osoituksena kestävään kehitykseen perustuvasta toiminnasta. Lippu on liehunut salossamme jo vuodesta 2010. Ympäristökasvatuksemme on jatkuvasti kehittyvää ja suunnitelmallista ympärivuotista toimintaa. Vihreä lippu -toiminnan avulla lapset saavat myönteisiä kokemuksia yhteisiin asioihin vaikuttamisesta ja kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Musiikki näkyy arjessamme päivittäin musiikin kuunteluna, soittamisena ja laulamisena. Teemme lasten kanssa myös omia lauluja, joita on totuttu kuulemaan joulu- ja kevätjuhlissa. Mansikkamaalla toimitaan päivän aikana pienryhmissä. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on lasten yksilöllisyyden huomioiminen, vuorovaikutustaitojen tukeminen sekä rauhallisen ilmapiirin saavuttaminen. Pienryhmiä käytetään leikeissä, ohjatussa toiminnassa, siirtymätilanteissa, ulkoilussa ja ruokailussa. Pienryhmissä lapsi pääsee osallistumaan aktiivisesti oman ryhmänsä toiminnan suunnitteluun.
Mansikkamaalla on yksi esiopetusryhmä. Esiopetuksessa on käytössä uuden opetussuunnitelman mukainen kirjasarja. Eheyttävä esiopetuksen oppimateriaali sisältää muun muassa ilmaisua, ympäristökasvatusta, matematiikkaa, liikuntaa, tunnetaitoja ja mediakasvatusta. Lisäksi lapset oppivat erilaisten lasten mielenkiinnonkohteista nousevien projektien kautta. Mansikkamaan eskarissa myös keskustellaan paljon, jumpataan kerran viikossa Ylikylän koulun liikuntasalissa, tutkitaan lähimetsiä ja musisoidaan. Teemme yhteistyötä Ylikylän koulun ja Metsämansikan päiväkodin esiopetusryhmän kanssa. Meillä on kummiluokka Ylikylän koulusta. Esiopetus järjestetään maanantaista torstaihin klo 9-13 ja perjantaisin klo 9-12.
Henkilökunta
Mansikkamaalla toimintakaudella 2023-2024 työskentelevät päiväkodinjohtaja ja esiopettaja Jani (opintovapaalla), päiväkodinjohtaja ja esiopettaja Hilkka, varhaiskasvatuksen opettajat Elina ja Anni-Linnea sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Johanna, Pauliina ja Tuija. Tarhamansikoissa työskentelevät Elina ja Pauliina. Metsämansikoissa työskentelevät Anni-Linnea ja Johanna sekä Villimansikoissa Hilkka ja Tuija. Vakituisen henkilöstön tukena toimii yrittäjä Sirpa, joka hoitaa hallinnollisen johtamisen. Mansikkamaan henkilökunta on nuorekasta, motivoitunutta, lämminhenkistä ja huumorintajuista. Henkilökunta on ollut vakituista jo vuosia.